maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kuukausikatsaus: Heinäkuun hitit ja harmit

Päätin aloittaa tälläisen uuden postaussarjan, jossa käsittelen aina kuluneen kuukauden hittejä ja harmeja. Tää toimii siis eräänlaisena kuukausikatsauksena menneeseen. Monesti sitä unohtaa, mitä on tullut tehtyä tai koettua, joten tää vähän jäsentää kokonaiskuvaa kuukauden tapahtumista!

Heinäkuun harmit:

-Mielialat on heitelleet tosi kovasti. En osaa ennakoida huonojen hetkien ilmaantumista, toisinaan iloinenkin hetki päätyy itkeskelyyn ja tuskaiseen tunnelmaan. 
-Missasin neuvolalääkärin, perheohjaajan sekä neuvolan terveydenhoitajan tapaamisen ja nämä kaikki olivat samana aamuna perätysten! Moka johtui inhimillisestä erheestä, olin tsekannut kalenteria väärin ja olin menossa tapaamisiin vasta seuraavana päivänä...
-Painoni ei tohdi nousta ja neuvolassa asiasta on oltu melko huolissaan. Etenkin raskauden loppusuoralla sikiö keskittyy kasvattamaan painoaan, mutta viime viikolla neuvolan puntari osoitti, että painoni on vain laskenut...
-Uuden asunnon järjestely ei ole edennyt toivotulla tavalla. Tahtoisin kovasti, että kaikki olisi valmiina ennen esikoisen syntymää.
-Sain valmistujaislahjana kaksi Finnkinon leffalippua ja meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Autot 3 elokuvaa avomiehen kanssa. Lunastettiin liput paria päivää aiemmin, mutta myöhästyttiin leffasta, eikä me sitä sitten nähty...


Heinäkuun hitit:

-Isoveljen ja hänen vaimonsa ihanat häät, samalla he tiedottivat tulevasta perheenlisäyksestä.  Häistä lisää juttua täällä.
-Asuminen saman katon alla avomiehen kanssa on sujunut hyvin. Toki välillä erimielisyydet tuovat haastetta ja oman ajan pyhittämiseen tulee keskityttyä vähemmän.
-Oon tehnyt joitakin löytöjä alennusmyynneistä. Noista löydöistä on tulossa ostostenesittelyä ;)
-Öiset kävelyt ja kesäisten tuoksujen hengittely. Mikä onkaan ihanampaa kuin kulkea rauhassa hämärillä kaduilla ja jutella arkisista asioista rakkaalle.
-Avopuolison sisko synnytti toukokuussa maailmaan toisen lapsensa. Lapsen ristiäisiä viettiin heinäkuun puolivälissä ja ristiäisten yhteydessä poika sai nimekseen Santeri.
-Vanhempani saapuivat eilen kuukauden mittaiselta ulkomaanmatkalta. Kiva nähdä heitäkin pitkästä aikaa!
-Huonoista hetkistä huolimatta fiilis on toisinaan välillä erittäin korkealla. Oon kiitollinen siitä, että kesäisiä säitä on riittänyt edes jonkin verran huonoista keleistä huolimatta. 
-Talitintti jaksaa vielä keräillä voimia kohdun ulkopuoliseen elämään masussa. Nyt eletään jo raskausviikkoa 38. ja hän on täysiaikainen :)


Kesä ei ole vielä ohitse! Onneksi on vielä elokuu, jolloin voi vielä kerryttää niitä kivoja kesämuistoja. Mitä kaikkea oot puuhannut heinäkuussa?


Melissa 

2 kommenttia:

  1. Innolla oottelen tuota ostosten esittelyä, koska ne kuuluu mun suosikkipostauksiin! :) Mun heinäkuu on kulunut festareilla ja keikoilla, reissatessa sekä kavereiden ja sukulaisten kanssa. Auton mittariin on myös tullut aika paljon kilometrejä, hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostosten esittelyt on kyllö kivoja. Hauska katsoa, mitä muut ovat ostelleet ja saada mahdollista inspiraatiota tuleviin hankintoihin.

      Sullapas on ollut aktiivinen heinäkuu. Mutta kaikki muistot mitä oot saanut kesän aikana on varmasti upeita. Kivaa kesän jatkoa sulle!

      Poista