perjantai 14. heinäkuuta 2017

Häähumua

Heinäkuun ensimmäisenä koitti vihdoin se päivä, jota minä ja moni muukin oli odottanut. Isoveljeni ja hänen ihana avovaimonsa sanoivat toisilleen tahdon Nastolan kirkossa, Lahdessa. Häät olivat intiimit, vain läheisimmät ystävät ja perheenjäsenet oli kutsuttu. Vieraita oli kaikkiaan alle 40, mutta tunnelma sitäkin parempi. Vihkimisen jälkeen siirryttiin juhlimaan pariskunnan omakotitalon pihalle lähelle Lahden keskustaa.




Aika kului jutustellessa, herkullista ruokaa syödessä ja virkistäviä juomia juoden, joka minun kohdallani tarkoitti mm. muumi limsaa ja jaffaa. Sää oli lämmin ja iltaa kohden puolipilvisyyskin vaihtui kirkkaaksi auringonpaisteeksi.  Kaikilla oli mukavaa ja tunnelma letkeä. Aviopari hehkui rakkautta ja molemmat olivat pukeutuneet todella upeasti. Juhlat olivat juuri heidän näköisensä ja pienestä budjetista huolimatta enemmän kuin onnistuneet.




Sanat eivät riitä kuvastamaan sitä tunnetta, jonka hääpari ja juhla saivat aikaiseksi mussa. Kaikki tuntui vain niin_täydelliseltä_ja kauniilta. Muistelen lämmöllä tuota päivää ja toivon tuoreelle avioparille kaikkea hyvää kuten myös heidän lapselleen, jonka olisi määrä syntyä tammikuussa.

Melissa 

8 kommenttia:

  1. Häät on aina tosi ihania juhlia ♥ Harmi, että omalle kohdalle niitä osuu kuitenkin aika harvoin :/ Nyt kuitenkin elokuun alussa pääsen juhlistamaan naapurin häitä ja odotan niitä enemmän kuin innoissani! :D

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ollut koskaan käynyt häissä, joten mua jännitti ihan kauheasti millaista niissä olisi varsinkin, kun kyse oli niin läheisestä ihmisestä. Turhaan tosin jännitin, kaikki sujui loistavasti ja ilmapiiri oli rauhaisa :)

      Poista
  2. Oih ihanan kuuloiset häät! <3

    millattt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oi, tuo morsiamen mekko on niin kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihanan pelkistetty, mutta silti mielenkiintoinen ja erittäin upea ❤

      Poista